Kauden 2025 yhteenveto

Kaudesta jäi kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta juoksin yhden urani kovimmista ultrasuorituksista Alsacessa, mutta en onnistunut kauden pääkisassani Spartathlonilla.

Kuva: UTMB World Series

Aloitin kisakauden juoksemalla Himos Winter Trailin 37 kilometrin kisan tammikuun lopulla. Olosuhteet Himoksella olivat loskaiset ja polut olivat todella sohjoisessa kunnossa. Sain kuitenkin parannettua omaa reittiennätystäni muutamalla minuutilla, mistä olin iloinen. Kilpailu toimi erinomaisena kovana pitkiksenä vajaa kaksi kuukautta ennen Chianti Ultra Trailia.

Helmikuun ja maaliskuun harjoittelin kovaa ja testien perusteella kunto oli kaikkien aikojen huipussaan. Harjoitusleiri Chiantissa oli sujunut loistavasti ja olin valmis haastamaan maailman huiput kovatasoisessa Chianti Ultra Trail 125 kilometrin kisassa, mutta harmillisesti kaksi viikkoa ennen kisaa koko perheemme sairastui rajuun influenssaan. Iso osa kovasta työstä edeltävinä kuukausina meni kankkulan kaivoon. Heti kisan alkuvaiheilla huomasin, että kunto on kovan taudin aikana päässyt tippumaan harmillisen paljon. Olin puolivälin paikkeilla jossain sijoilla 17-19, mutta jatkoin kairaamista ja tiesin, että selkiä tulee varmasti vastaan jos pystyn etenemään lopun omalla tasolla. 100 kilometrin kohdalla olinkin noussut jo TOP-10 sijoille, mikä toi lisää virtaa tekemiseen. Viimeisellä kympillä sain karistettua vielä yhden ranskalaisen kannoiltani ja tulin mutaisen reissun jälkeen seitsemäntenä maaliin ajalla 12:08. Olin lähtökohdat huomioon ottaen tulokseen tyytyväinen, koska sain otettua kropasta sinä päivänä kaikki mitä oli otettavissa.

Chiantin jälkeen sairastuimme koronaan, mikä pitkitti palautumisaikaa hieman. Onneksi tauti oli kohdallani melko lievä, joten pääsin hyvissä ajoin valmistautumaan Alsacen 115 kilometrin kisaan. Luvassa oli nopeita polkuja, mutta toki tiukkoja nousuja ja laskuja lämpimissä olosuhteissa. Sain huhti- ja toukokuussa harjoiteltua säännöllisesti ja nousujohteisesti. Pari viikkoa ennen kisaa tein kontrollitreenin, minkä pohjalta luottamus kovaan tulokseen kasvoi. Juoksin parhaan tulokseni koskaan tutussa 20km vauhtikestävyystreenissä, minkä olen tehnyt lukuisia kertoja ennen tärkeitä kisoja.

Alsacen kisassa lähestulkoon kaikki loksahtivat paikoilleen. Juoksimme ranskalaisen Theon kanssa lähes koko matkan yhdessä sijoituksiamme tasaisen varmasti nostaen. Jossain 70 kilometrin kohdalla huomasimme olevamme kisan kärjessä kahdestaan ja siitä alkoi hurja taistelu voitosta. Theo oli hieman vahvempi ylämäissä, kun minä taas sain otettua pientä kaulaa alamäissä. Lopulta kilometri ennen maalia lähdin juoksemaan niin kovaa kuin kintuista lähti. Näytti jo hetken, että saan vietyä kisan voiton, mutta Theo viimeisillä sadoilla metreillä ohi hurjalla loppukirillä. Hieman kirvelevä kiritappio, mutta kokonaisuutena tämä oli yksi onnistuneimpia ultria, mitä olen juossut. Olin iloinen hopeasta ja kovasta ajasta tällä reitillä. Käytimme 115 kilometriin ja 4500 nousumetriin aikaa 10 tuntia ja 6 minuuttia. Kisan jälkeinen doping-testi kesti monta tuntia, kun nestevaje oli päässyt kasvamaan päivän aikana.

Kuva: Petri Askola

Alsacen kisasta palauduin todella nopeasti ja lähdin harjoittelemaan täydellä fokuksella kohti Spartathlonia. Suunnitelma oli juosta näiden neljän kuukauden aikana paljon asfaltilla ja niin teinkin. Väliin mahtui kuitenkin Ylläksen polkujuoksuleiri, NUTS Ylläs Pallaksen satamailinen, Masokistin Unelma 100km ja Nuuksio Ultra 72km. Treenit juoksin kuitenkin lähes kokonaan sileällä.

Ylläkselle sattui kisaviikonlopulle vuosikymmenen helle. +32C astetta toi kovan haasteen tuntureille, mutta ajattelin tämän toimivan olosuhteiden osalta erinomaisena harjoituksena Spartathlonia silmällä pitäen. Kärsin Ylläksellä nestevajeesta useamman tunnin ennen Pallasta. Myös yö oli lämmin ja oli hankala saada korjattua nestevajetta nopeasti. Niimpä etenemisvauhti jäi selvästi suunnitellusta. Pystyin kuitenkin juoksemaan kohtuullisesti, erityisesti viimeiset 60 kilometria ja sain napattua voiton ajalla 17:30. Ihan ok veto näissä olosuhteissa, mutta parantamisen varaakin jäi muun muassa nesteytyksen ja vauhdinjaon osalta.

Kuva: Samuli Tiainen

Ylläksen jälkeen päätin viime hetkellä osallistua vielä Masokistin Unelman 100 kilometrin hiekkatiekisaan. Ajattelin tämän olevan hyvä pitkä harjoitus Spartathlonille. Kisapäivälle osui vielä mukavan lämmin keli, mitä myös toivoin. Juoksin tasaisen varmasti voittoon ajalla 7:09, ilman että olisi pitänyt ottaa kaikkea irti kropasta.

Nuuksio 72km oli jäänyt useamman vuoden väliin UTMB:n vuoksi, mutta nyt päätin startata kun siihen oli sauma. Polut olivat melko kosteat ja ilmassa oli paljon sumua. Juoksin alusta loppuun kärjessä ja sain napattua kuudennen voittoni tässä kilpailussa ilman isompia ongelmia ajalla 6:08. Huomasin kyllä varsinkin kisan alussa, että polkutreenit oli edeltävinä kuukausina olleet vähissä, mutta sain pidettyä vauhdin reippaana loppuun asti.

Kuva: Petteri Kari

Spartathlon oli kauden päätavoitteeni. Harjoitukset olivat menneet erinomaisesti ja olin saanut harjoitella terveenä läpi kesän, joten olin luottavaisella ja rauhallisella mielellä. Lähdin paukusta kärkiporukan mukaan ja vauhti tuntui kevyeltä. Päätin hieman kiristää tahtia, jotta ei tarvitse turhaan jarrutella, kun juoksu kulkee. Löysin itseni yksin kärjestä jo kolmen kilometrin kohdalla ja ihmettelin hieman, miten helposti muut päästivät minut menemään. Juoksinkin yksin kärjessä aina 140 kilometriin saakka. Olin jo 100 kilometrin jälkeen huomannut, että etureiteni ovat ottaneet ikävästi osumaa asfaltti-iskutuksesta ja en pysty juoksemaan alamäkiä normaaliin tapaan. Vauhti alkoi hidastua myös tasaisilla pätkillä kun kipu lihaksissa yltyi. 150 kilometrin kohdalla otin ison tankkaustauon, mutta vaikka söin kuin hevonen, niin etureisien kipuihin se ei auttanut. Loppumatka alkoi olla melkoista selviytymistä kipeiden jalkojen kanssa ja homma meni täysin kävelyksi 180 kilometrin jälkeen. Lopulta päätin jättää homman kesken 205 kilometrin kohdalla kun en saanut enää yön sateessa pidettyä kroppaa lämpimänä kävelemällä.

Näin kovat lihaskivut olivat itselle ihan uusi kokemus. En osannut odottaa, että jalat voisivat mennä näin pahaan kuntoon, että en pysty juosta ollenkaan. Kertaakaan polkukisassa näin ei ole käynyt ja siksi en osannut varautua tällaiseen tilanteeseen. Jälkikäteen ajateltuna suunnittelisin kisakalenterin täysin uusiksi tukemaan paremmin Spartathlonia. Juoksisin myös ensimmäisen 50 kilometrin aikana alamäet hieman maltillisemmin, jolloin saisin säästeltyä lihaksia kovalta iskutukselta. Nuuksion ultra juostiin vain kolme viikkoa ennen Spartathlonia, mikä oli huono ajankohta ottaa näin erityyppinen kisa kalenteriin. Se vei hyvää harjoitteluaikaa tärkeiltä viikoilta, minkä ajattelen oleva yksi oleellinen tekijä pieleen menneeseen kisaan. Ottaisin myös jonkun pitkän asfalttiultran kesälle tai keväälle, mikä valmistaisi kroppaa syyskuun Spartathlonille.

Kuva: Spartathlon

Onnistumisia tällekin kaudelle mahtui ja erityisesti huhtikuusta eteenpäin harjoitteluni oli todella säännöllistä ilman sairasteluja tai mitään vaivoja. Chiantissa en saanut ulosmitattua parasta kuntoani influenssan jälkeen ja Spartathlon oli iso pettymys, mutta muuten kausi oli kisojen osalta melko onnistunut. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan entistä kovempaa kuntoa vuodelle 2026. Luvassa on useita itselle uusia kilpailuja ja ainakin yksi 300 kilometrin kisa. Julkaisen vuoden 2026 kisakalenterin lähipäivinä. Kiitos tuesta ja tsempeistä tällä kaudella! :)